Valinnanvaikeuksia

Viikonloppuna, kun tulin kotiin ennakkoäänestyspaikalta, minun piti tehdä valinta. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa, miten pääsen julkisilla takaisin kotiin. Kaupungin liikenne oli aika sekaisin, joten en voinut tietää, kumpi vaihtoehto on nopeampi. Bussissa huomasin perustelevani itselleni, miksi valitsemani vaihtoehto oli todennäköisesti parempi. Minua alkoi itseänikin naurattaa, miten vähäpätöistä valintaa perustelin itselleni – etenkin, kun olin juuri tehnyt paljon merkittävämmän päätöksen, nimittäin valinnut, ketä äänestän.

Olen todella huono tekemään valintoja. Saatan viipyä ruokakaupassa ikuisuuden, koska en osaa valita, mitä ostan. Vaikka tiedän, että käytökseni on irrationaalista, punnitsen jokaista päätöstä kuin peläten, että kotona kaduttaa, että ostin banaanijogurttia mansikkajogurtin sijaan. Joskus jopa mietin jälkikäteen, tuliko sittenkään tehtyä oikea valinta. Olen hidas myös muissa jokapäiväisissä päätöksissä. Kerran mietin ravintolassa ruokavalintaani niin pitkään, että tarjoilija ehti käydä kysymässä kolmesti.

Kuva täältä.

Osaan toki päättää nopeamminkin, jos on pakko. En nyt halua esimerkiksi työkavereideni edessä valita ruokaa puolen tunnin ajan. Silloin valitsen yleensä saman vaihtoehdon kuin muutkin. En kuitenkaan tee niin kovin mielelläni, sillä jään helposti miettimään, olisiko tarjolla ollut jotain parempaa, jonka olisin valinnut, jos olisin saanut tehdä valintani rauhassa.

En ole yksin. Yleisesti ottaen ihmiset ovat tyytyväisempiä, kun valinnanvaraa on vähemmän. Osin on yksinkertaisesti helpompi valita, jos vaihtoehtoja ei ole niin monta, ja toisaalta on vähemmän jossiteltavaa jälkeenpäin. Päätöksenteko myös vie henkisiä voimavaroja yhtä lailla kuin vaikkapa vaikeisiin tehtäviin keskittyminen, joten ei ihmekään, jos ruokakaupassa käyminen tuntuu työpäivän jälkeen raskaalta.

Kuva täältä.

Valintojen suhteen ihmisiä on kahta päätyyppiä. Osa ihmisistä valitsee heti vaihtoehdon, joka täyttää heidän asettamansa kriteerit, ja osa ihmisistä taas haluaa valita parhaan mahdollisen vaihtoehdon ja käyvät siksi läpi kaikki vaihtoehdot. Näistä ensiksi mainitut ovat onnellisempia. Se, että he eivät yritä optimoida valintojaan loputtomasti, ei kuitenkaan tarkoita, että he tyytyisivät mihin tahansa. Kriteerit voivat olla hyvinkin korkeat, mutta kun ne täyttävä vaihtoehto löytyy, se myös valitaan.

Osa harrastaa liiallista optimointia jopa avioliiton suhteen ja keskittyy miettimään, onko tämä paras mahdollinen kumppani, jonka voin saada, sen sijaan, että he miettisivät, ovatko he onnellisia suhteessa. Itse olen onneksi tajunnut, ettei täydellisiä kumppaneita olekaan ja että ne huonot puolet huomaa usein vasta alkuhuuman jälkeen. Se aidan toisella puolella oleva ruoho pysyy vihreämpänä ehkä puoli vuotta, mutta voi sitten paljastua huonommaksi kuin se alkuperäinen. Olen onnellinen parisuhteessani, joten minun on turha miettiä, olisiko joku vielä parempi kumppani minulle.

Apuna päätöksiin voi käyttää esimerkiksi 10-10-10-sääntöä. Mitkä ovat päätöksen vaikutukset kymmenen minuutin päästä? Entä kymmenen kuukauden? Entä kymmenen vuoden? Minua ainakin helpottaa, kun saa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikka arki onkin täynnä valintoja, suurin osa niistä ei vaikuta elämään kovin pitkällä aikavälillä, oli päätös sitten juuri oikea tai totaalisen väärä.

Tässä vielä lopuksi video, jossa valotetaan vähän, miten ihmiset tekevät päätöksiä ja miten pienillä tempuilla valintoihimme voi vaikuttaa.