12. helmikuuta 2014

Miksi ystävystyminen on niin vaikeaa?

Tänä aamuna matkalla töihin törmäsin taas erään deittisivuston mainoksiin. Deittisivustoille riittää selvästikin kysyntää. Uusiakin tupsahtelee aina välillä, kuten reilu vuosi sitten Eliittikumppani (joka näin sivumennen sanoen kuulostaa minusta vastenmieliseltä - enpä ainakaan itse edes haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa, joka erikseen etsii eliittikumppania). Sivustot lupailevat sopivan kumppanin löytymistä milloin milläkin menetelmällä tai algoritmilla, ja toki on myös niitä perinteisiä ilmoitustyyppisiä sivustoja, jotka jättävät sopivan kumppanin etsimisen käyttäjän oman haun ja ilmoituksen varaan.

Olen itse kerran liittynyt eräälle ilmaiselle ilmoitustyyppiselle deittisivustolle. En kyllä oikeastaan kaivannut seurustelukumppania, vaan olin vain todella yksinäinen, ja koska ystävienlöytämissivustoja ei oikein ollut tai ne olivat melko kuolleita, kokeilin sitten deittisivustoa (en suosittele, yksinäisyys ei ollut hyvä lähtökohta suhteelle). Minulla ei ole oikeastaan ikinä ollut mitään vaikeuksia löytää seurustelukumppaneita, ainakaan enää teini-iän jälkeen. Olen siitä onnekas, että olen 1) nainen ja 2) kohtalaisen kaunis, joten yleensä on löytynyt miehiä, jotka ovat kiinnostuneet minusta. Sen sijaan ystävystyminen on aina ollut minulle kamalan vaikeaa. Tutustun kyllä ihmisiin melko helposti, mutta siihen se sitten jää.

Kuva täältä.
Olenkin miettinyt, mikä on se ratkaiseva ero seurustelukumppanin ja ystävän löytämisessä, joka aiheuttaa sen, että ensimmäinen on minulle helppoa ja toinen melkein mahdotonta. Yksi suuri ero on ainakin se, että ihastunut tai rakastunut ihminen osoittaa selvästi kiinnostustaan. Olen aika huono lukemaan ihmisiä tai tulkitsemaan sosiaalisia tilanteita, mutta flirttailu ja ihastus on helppo tunnistaa. En osaa oikein tulkita, pitääkö joku minusta vai ei, ellei se ole suorastaan ilmiselvää. Lapsuuden kokemusten jälkeen pelkään usein, että ihmiset eivät pidä minusta ja että jotenkin häiritsen heitä. En haluaisi olla se tyyppi, joka roikkuu muiden mukana tajuamatta, ettei ole tervetullut.

Toinen ongelma on se, etten oikein osaa pitää yhteyttä ihmisiin. Olen introvertti enkä kaipaa koko ajan seuraa, joten usein unohdan pitää yhteyttä. Ihastunut mies ottaa tällöin itse yhteyttä minuun, ja itsekin muistan ihastuneena yhteydenpidon huomattavasti paremmin. Sen sijaan ihminen, johon olen tutustunut noin muuten, varmaan tulkitsee yhteydenpidon vähyyden niin, ettei minua kiinnosta olla tekemisissä hänen kanssaan. Seuraavan kerran, kun tapaan potentiaalisen ystäväehdokkaan, minun pitää varmaan laittaa kännykkään säännölliset muistutukset yhteydenpidosta.

Introverttiys vaikeuttaa ystävystymistä muutenkin. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja lisäksi sosiaaliset tilanteet uuvuttavat minut aika nopeasti. En siis halua viettää aikaa ihmisten kanssa liian usein tai liian pitkään. Haluaisin silti ystäviä. Se on vaikea yhdistelmä. Parasta olisi varmaan löytää muita introvertteja, joilla riittää ymmärrystä tämän asian suhteen. Ekstrovertimpien kanssa tulee usein väärinymmärryksiä. Poikaystävänikin oli aluksi vaikea ymmärtää, ettei se, että haluan puuhailla paljon omia juttujani, johdu mitenkään hänestä. 

Kuva täältä.
Monet vinkit ystävien löytämiseksi keskittyvät siihen, missä voisi tutustua uusiin ihmisiin. Minun ongelmani on kuitenkin ihan muualla. Suurin arvoitus minulle on se, miten tutusta tulee kaveri ja kaverista ystävä. Minun kohdallani homma jää aina siihen tuttuusasteelle, jossa rupatellaan niitä näitä silloin, kun nähdään. Miten siitä päästään pisteeseen, jossa toiselle voi kertoa vaikka parisuhdeongelmista? Ei minulle tule tuttujen seurassa koskaan sellainen olo, että voisin kertoa mistään kovin henkilökohtaisesta. Olenko vain tutustunut vääriin ihmisiin, vai voiko tuollaisesta tuttuudestakin kehittyä ystävyys?

Miten te olette ystävystyneet ystävienne kanssa?

10 kommenttia:

  1. Hmm. Oma kokemukseni on se, että jos puolitutut naiset pääsevät viettämään aikaa kahdenkesken, niin aiheet siirtyvät melko nopeasti niihin "syvällisempiin". Riippuu tietenkin myös ihmisestä. Omat vinkkini voisivat ehkä olla, että tuttavaa/kaveria pyytää spontaanisti kahville tai johonkin muuhun ympäristöön, missä yleensä on (esim. työkaveria afterworkille). Tietenkin myös se, kuinka paljon itsestään jakaa ja kertoo, vaikuttaa myös toiseen. Tsemmpiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitääpä varmaan joskus kokeilla esimerkiksi kahvilassa käymistä.

      Poista
  2. Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia ystävystymisestä - tuttujen ja kavereiden saaminen on helppoa, kun sosiaalisia taitoja kuitenkin löytyy, mutta lähempi ystävystyminen onkin sitten eri asia. Minulla ongelma ei ole siinä, etten pitäisi yhteyttä, sillä monissa ystävyyssuhteissa juuri minä olen se aktiivisempi osapuoli, mutta silti tuntuu, että monien kanssa juttu jää helposti liikkumaan pintatasolla - vaikka toisaalta minulla on myös sellaisia ystäviä, joille olen suunnilleen ensitapaamisella avautunut vaikkapa just niistä parisuhdeongelmista :D Eli ilmeisesti ei ole kyse siitäkään, etten osaisi avautua.

    Mutta komppaan edellistä kommentoijaa tuossa, että kannattaa vaan kokeilla pyytää tuttavaa/kaveria vaikka kahville - useimmat ilahtuvat siitä, ja sittenhän sen näkee, jos juttu alkaakin luistaa paremmin :) Jotkut ovat kuitenkin melko hitaasti lämpiävää sorttia, joten sekin voi vaikuttaa siihen, ettei syvällisiin keskusteluihin päästä kovin äkkiä. Minulla on esimerkiksi yksi hyvä ystävä, johon tutustuin lukion alussa, mutta meillä taisi mennä ainakin pari vuotta ennen kuin meistä tuli oikeasti hyviä ystäviä, mutta onneksi tuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siis näköjään kannata luovuttaa, ainakaan sellaisten ihmisten suhteen, joiden kanssa juttu kuitenkin luistaa. :)

      Poista
  3. Mulla on näitä samoja ongelmia, enkä vieläkään kyllä osaa ystävystyä ihmisiin. Nyhvään sitten vain kotona parisuhteilemassa. Olisi kyllä hienoa, jos olisi ystäviä joiden luo voisi mennä kylään tai joiden kanssa voisi kahvitella. Seurustelukumppaninkin löytäminen on minulle vaikeaa. Samoin ylipäätään ihmisille puhuminen. Mutta se on varmasti totta, että ystävän kanssa pitäisi olla jotain yhteistä. Ekstroverttien seura on jotenkin uuvuttavaa introverteille jos yrittää olla samanlainen. Minä kuulemma olen outo ja kaikki pitkäaikaiset ystävänikin ovat kyllä tosi outoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vähän se ongelma, että kun olen parisuhteessa, kaipaan parisuhteen ulkopuolista seuraa vielä vähemmän kuin sinkkuna ollessa. Sitten toisaalta olisi kiva välillä vaikkapa kutsua ystäviä kylään ja kokata heille, mutta kun ei ole, ketä kutsua.

      Poista
  4. Minulle ystävyydessä on kyse siitä, että voi kertoa toiselle ihmiselle avoimesti ajatuksistaan, pohdinnoistaan, murheistaan, toiveistaan jne. ja toinen ihminen jaksaa ja haluaa kuunnella, ja ymmärtää niitä. Voi tehdä yhdessä asioita, jotka aidosti kiinnostavat. Tuo ymmärrys on minulle tärkeintä. Jos tunnen, että toinen on eri aaltopituudella, että hän ei ymmärtäisi, mitä ajattelen, en kertoisi hänelle todellisia ajatuksiani. Siksi minua ei oikein kiinnosta edes lähestyä ihmisiä, niinpä saan useimmiten olla yksin. Se ei haittaa minua, minäkin uuvun helposti ja nopeasti ihmisten seurassa.

    Peruskoulun jälkeen lakkasin ymmärtämästä ystävien arvoa. En jaksa puhua pinnallisista tai arkielämän asioista, ja tuntuu että muita kiinnostaa lähinnä ne. En ymmärtänyt ystävyyttä siihen saakka, kun odottamatta aloin jutella syvemmin erään henkilön kanssa, joka kylläkin asuu eri maassa, mutta joka ymmärtää täydellisesti kaikkea, mitä elämässäni tapahtuu, mitä tunnen, pelkään, murehdin. Silloin ymmärsin, kuinka arvokasta tukea voi saada toiselta henkilöltä, joka täydellisesti ymmärtää sitä, mitä itse käy läpi.

    En siis osaa antaa neuvoja :) Mutta tämän ystäväni sain yhteisen harrastuksen kautta. Usein jos on joku yhteinen kokemus tai tekijä elämässä, joka on lähellä sydäntä, sen kautta voi saada syvempiä ystäviä kuin esim. vain koulusta tai töistä. Jos siis kiinnostaa jokin harrastus, niin siitä vain etsimään paikallisia ryhmiä jotka kokoontuvat sen parissa, ja siellä voi tavata samanmielisiä ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en oikein jaksa vain rupatella jostain tyhjänpäiväisistä asioista, ja siksi tuo tuttuusvaihe on minulle niin rasittava. Toisaalta sitten pelkään, etten saa ikinä ystäviä, jos luovutan jo siinä vaiheessa.

      Harrastuksia pitääkin miettiä. Minulla ei oikein tällä hetkellä voi olla säännöllisiä harrastuksia työn takia, mikä kyllä harmittaa muutenkin kuin ystävien löytymisen kannalta.

      Poista
  5. Jokaisella on varmaan oma tapansa ystävystyä, joten vinkkejä en osaa oikein antaa. Tunnen paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka kaipaisivat kavereita ja aina koen huonoa oloa siitä, kun en voi auttaa. Mutta komppaan edellistä kommentoijaa siinä, että harrastusten kautta on helppo aloittaa :) Harrastuksen ei tarvitse olla säännöllinen, vaan joku kerta silloin tällöin voi olla hyvä aloitus. Tai joku lyhyt aikainen kurssi ehkä? Tutusta saa kaverin ja kaverista ystävän, kun jaksaa yrittää. Pitää pyytää vaikka kahville, vaikka se tuntuisi itsestä vieraalta ajatukselta.

    Olen varma, että löydät vielä kaipaamisia ystäviä. Ainakin tekstiesi perusteella olet kovin valloittava ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä ja kauniista sanoista!

      Poista