Helsingin Sanomien tämän viikon yksi luetuimmista ja jaetuimmista artikkeleista, Jani Kaaron kirjoittama Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle (suosittelen lukemaan!), on antanut minullekin paljon ajattelemisen aihetta. Osa artikkelin sisällöstä oli minulle uutta tietoa, kuten se, miten heikosti heroiini vaikuttaa, jos olosuhteet eivät ole otolliset addiktion syntymiselle. Kliinisissä tutkimusoloissa koehenkilöt eivät kokeneet euforiaa, vaan ennemminkin pahoinvointia.
Artikkelin pääasia ei kuitenkaan ollut heroiini, vaan se, miten riippuvuuden yleensäkin liittyvät jonkinlaiseen juurettomuuteen tai pahoinvointiin. Riippuvuuden täyttävät sitä tyhjyyttä, jota esimerkiksi sosiaalisten verkostojen puute aiheuttaa. Hyvinvoivat ihmiset eivät ole yleensä alttiita riippuvuuksille.
Tämä vastaa myös omaa kokemustani. Minulla on ollut ongelmia ahmimisen kanssa. Ei, en tarkoita sellaista ahmimista, että tulee syötyä pitsaa turhan usein. Tarkoitan sellaista ahmimista, että kävin ostamassa suuren määrän herkkuja eri ruokakaupoista, kun en yhdestä kehdannut ostaa kaikkea, ja söin, kunnes olin oksennuksen partaalla. Jälkeenpäin olo oli tietysti kamala, mutta syöminen itsessään tuntui hyvältä. Näin jälkikäteen tajuan, että reagoin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteiden aiheuttamaan sosiaaliseen kipuun syömällä. Syöminen oli suunnilleen ainut positiivinen asia elämässäni. Odotin koko ajan seuraavaa herkutteluhetkeä. Eipä minulla ollut muutakaan odotettavaa.
Nykyään, kun voin paljon paremmin, minulla ei ole mitään tarvetta ahmia. Vaikkei minulla ole oikein vieläkään kavereita, minulla on kuitenkin poikaystävä, jonka kanssa voin vihdoin kokea yhteenkuuluvuutta. Ruoka on minulle edelleen tärkeää, mutta elämässäni on paljon muutakin.
Kaikki tämä saa miettimään, miten riippuvuuksiin suhtaudutaan yhteiskunnassa. Esimerkiksi alkoholiongelmaan yritetään puuttua rajoittamalla alkoholin saatavuutta, vaikka itse ongelma on ihan muualla kuin siinä, että alkoholia on liian helposti saatavilla. Suurin ongelma on, että ihmiset voivat huonosti. Se sitten heijastuu erilaisiin asioihin. Joku päätyy ahmimaan, jostakusta tulee peliriippuvainen ja jostakusta tulee alkoholisti.
Ihmisten hyvinvointia parantamalla voitaisiin tappaa varmaan kymmenen kärpästä yhdellä iskulla. Eri asia onkin, mitä sen eteen voidaan konkreettisesti tehdä. Ongelma kun ei ole vain niissä asioissa, joita yhteiskunta säätelee, vaan ennen kaikkea siinä, mitä ihmisten välillä tapahtuu.
Artikkelin pääasia ei kuitenkaan ollut heroiini, vaan se, miten riippuvuuden yleensäkin liittyvät jonkinlaiseen juurettomuuteen tai pahoinvointiin. Riippuvuuden täyttävät sitä tyhjyyttä, jota esimerkiksi sosiaalisten verkostojen puute aiheuttaa. Hyvinvoivat ihmiset eivät ole yleensä alttiita riippuvuuksille.
 |
| Kuva täältä. |
Nykyään, kun voin paljon paremmin, minulla ei ole mitään tarvetta ahmia. Vaikkei minulla ole oikein vieläkään kavereita, minulla on kuitenkin poikaystävä, jonka kanssa voin vihdoin kokea yhteenkuuluvuutta. Ruoka on minulle edelleen tärkeää, mutta elämässäni on paljon muutakin.
Kaikki tämä saa miettimään, miten riippuvuuksiin suhtaudutaan yhteiskunnassa. Esimerkiksi alkoholiongelmaan yritetään puuttua rajoittamalla alkoholin saatavuutta, vaikka itse ongelma on ihan muualla kuin siinä, että alkoholia on liian helposti saatavilla. Suurin ongelma on, että ihmiset voivat huonosti. Se sitten heijastuu erilaisiin asioihin. Joku päätyy ahmimaan, jostakusta tulee peliriippuvainen ja jostakusta tulee alkoholisti.
Ihmisten hyvinvointia parantamalla voitaisiin tappaa varmaan kymmenen kärpästä yhdellä iskulla. Eri asia onkin, mitä sen eteen voidaan konkreettisesti tehdä. Ongelma kun ei ole vain niissä asioissa, joita yhteiskunta säätelee, vaan ennen kaikkea siinä, mitä ihmisten välillä tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti