17. maaliskuuta 2014

Ruoka statussymbolina

Ruoan ja ruokavalintojen merkitystä on pohdittu viime päivinä useammassakin blogissa, kuten Potluck by one, Jätä mullekin! ja The Casual Geek. Päätinpä minäkin sitten työntää lusikkani soppaan.

Ehkä ensimmäistä kertaa historiassa suurimmalla osalla länsimaalaisista on oikeasti mahdollisuus päättää, mitä he syövät. Vielä omien vanhempieni ikäluokassa lihaa ei ollut varaa syödä joka päivä. Vielä vähemmän heillä oli varaa miettiä makroravinteiden optimaalista jakaumaa tai ruoantuotannon aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. 

Kuva täältä.
Sittemmin ihmisten elintaso on noussut ja samalla suhtautuminen ruokaan on muuttunut. Nykyään on suorastaan mahdotonta olla törmäämättä tiedostavaan syömiseen, oli sitten kyse mahdollisimman optimaalisesta ravinnosta terveyden, painon tai urheilun kannalta, mahdolllisimman puhtaasta ruoasta, mahdollisimman lähellä tuotetusta ruoasta, mahdollisimman ympäristöystävällisestä ruoasta tai eläinten oikeuksista. Samalla ylenkatsotaan muiden ruokavalintoja, ihan kuin olisi maailman kauheinta syödä esimerkiksi nakkeja, pakastepizzaa, valkoisia vehnäjauhoja tai sokeria.

Minäkin kyllä pidän ruoasta ja arvostan hyvää ruokaa. Olen ihan ylpeä siitä, että osaan kokata vähän vaikeampiakin ruokia alusta asti itse. Ymmärrän myös sen, että monet haluavat optimoida ruokavaliotaan jonkin tekijän suhteen. Jouduin itsekin etsimään sopivaa ruokavaliota aika pitkään, sillä kärsin ennen lähes päivittäisistä vatsavaivoista ja turvotuksesta. Missään tässä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta sitä en voi sietää, että omaa tapaa syödä pidetään ainoana oikeana ja katsotaan nenänvartta pitkin niitä, jotka eivät syystä tai toisesta syö samalla tavalla.

Kuva täältä.
Ruokavalinnoista on tullut monessakin suhteessa statussymboli. Siinä samalla, kun kauhistelee, miten kukaan voi syödä jotain einessontaa, voi mukavasti nostaa itsensä rahvaan yläpuolelle, samoin kuin kertomalla, miten syö pelkästään lähellä tuotettua vegaanista raakaruokaa. Sosiaalisessa mediassakin ruoka on yksi yleisimmistä valokuvien aiheista. Monet haluavat esitellä, mitä he syövät, ja toisaalta myös nähdä, mitä muut syövät. Ihmisiä arvioidaan ihan vain heidän ruokavalintojensa perusteella. Nettifoorumeilta löytyy jopa ihan ostoskorikyttäämiselle pyhitettyjä keskusteluja. Mitäköhän meidän ostoskorista ajatellaan, kun meillä siellä on sulassa sovussa parsakaalia ja olutta, luomumunia ja kokista...

Eivätkä ruoka-asiat ole muutenkaan mustavalkoisia. Vaikka teenkin ruoan pääasiassa itse, syön myös välillä valmisruokaa, kun elämässäni on sattumoisin muitakin prioriteetteja kuin ruoka. Jotakuta muuta ruoanlaitto ei vain ylipäätään kiinnosta. Se hänelle suotakoon. Vaikka eräiden ihmisten onkin ilmeisen vaikea ymmärtää sitä, suurimman osan elämä ei pyöri ravitsemuksen, terveyden, fitness-juttujen tms. ympärillä, ja se on ihan ok. Kaikilla ei myöskään ole yksinkertaisesti varaa hifistellä. Minun maailmassani varakkuus ei ole asia, jonka perusteella voisi laittaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Hyvä vanhemmuus ei ole myöskään kiinni siitä, ostaako vauvalle valmiita soseita vai tekeekö ne itse luomuporkkanoista.

Miten te suhtaudutte ruokaan?

2 kommenttia:

  1. Minun suhtautumiseni ruokaan on hyvin moninainen. Ensinnäkin olen hyvän sapuskan hyvä ystävä. Erilaiset ravintola-annokset ovat aina yhtä ihania, rakastan erilaisia makuja ja niiden yhdistelmiä.

    Tykkään myös kamalasti laittaa ruokaa ja kokeilla kaikkia uusia juttuja. Ei mikään voita itse tehtyä ruokaa.
    Olen myös suuri pakastepitsojen ystävä. Niin nopeaa ja helppoa, ja oikeasti ihan hyvääkin, ei vain kovin terveellistä.

    Itse olen nyt pyrkinyt syömään monipuolisesti ja monta kertaa päivässä, se on minun "ruokavalioni" perusta :)

    Sekametelisoppa!

    VastaaPoista